Toukokuussa vuorossa perinteinen Vappuajelu Porvooseen.
Lisäksi toukokuussa kerho osallistuu osastollaan Lahden Classic Motorshow tapahtumaan
6.-7.5.2023. Tulkaa tutustumaan ja tervehtimään osastollemme.
Kesäkuussa ohjelmana 14.6. klo 18.00 tutustuminen Tuusulan automuseoon, jossa tilat ovat laajentuneet. Osoite on Huoltotie 1, ovi 3
Heinäkuun ohjelmana on yhteistapaaminen Hämeen- ja Tampereen kerhojen kanssa 17.7.2023. Tästä tarkemmin seuraavassa tiedotteessa.
HAK seuraa koronavirustilannetta ja mukauttaa toimintaansa kevään osalta annettujen viranomaisohjeiden ja -määräysten mukaisesti.
Lauantaina 15.6.2019 kokoontui lähes 200 autokuntaa Vantaan Backaksen kartanon alueelle osallistuakseen HAK:n Kulttuuriajo 2019 –ajotapahtumaan, joka samalla oli myös SAHK:n 60. valtakunnalliset retkeilyajot. Odotettavissa oli varsin kattava ja hieno kokoelma eri ikäisiä ja mallisia ajoneuvoja menneiltä vuosilta, aina vuoden 1906 Cottereausta vuoden 1988 Mercedes-Benziin. Iloksemme saimme havaita, että tapahtuma oli synnyttänyt kiinnostusta myös ulkomaita myöten ja saimmekin kotimaisten harrastajien lisäksi osallistujia myös Latviasta, Virosta ja Ruotsista. Ulkomaan vierailijoista mainittakoon jo edellä mainittu Cottereau Ruotsista ja FATA Aurea Latviasta. Lisäksi Virosta tuli muutama hienosti entisöity DKW.
Tapahtuma alkoi jo 14.6. entisöinnin laatukilpailulla. Tähän osioon ei ollut ilmoittautunut kovin montaa autokuntaa, mutta entisöinnin taso oli varsin korkea ja peräti kuusi ajoneuvoa sai kunniamaininnan. Autoista mainittakoon mm. upeasti entisöity Suomi-auto vm. 1921 Delage, joka oli vain kaksi vuotta sitten ollut käytännössä pelkkä raato ja oli nyt pieteetillä entisöity kaunis yksilö.
Lauantaiaamu valkeni hieman koleana ja täydellisen pilvipeiton verhoomana, mutta usko sääennusteeseen - myöhemmin aamupäivästä iltaan asti oli luvassa aurinkoista ja lämmitä - piti mielen kirkkaana. HAK:n puheenjohtajan Tapani Lahtivirran lausuttua tapahtuman viralliset avajaissanat vuorossa oli Vantaan kaupungin Kulttuuripalveluiden kulttuuritoimen johtajan Annukka Larkion tervetuliaissanat kaikille osallistujille.
Kello 09:00 ensimmäisen autona lähti liikkeelle itseoikeutetusti suomalaisen mobilismin Grand Old Man eli kaikkien tuntema Kai Lauri Bremer, tuttavallisemmin KLB, autonaan jo vuoden 1960 retkeilyajoissa mukana ollut Chrysler 62, vm. 1928. KLB:n jälkeen, noin minuutin välein, lähti reitille upeita alkuperäiskuntoisia sekä entisöityjä autoja yleisön aplodien saattelemana.
Ajoreittejä oli kolme; normaali (100 km), lyhyt (70km) ja extra lyhyt (40km). Reitti polveili Vantaan kaupungin verheissä maisemissa ja välillä poikettiin naapurikaupunkien Tuusulan ja Helsingin puolelle. Iltapäivällä autot saapuivat takaisin Backakseen, missä oli ajojen viimeinen eli kuudes rasti sekä maalialue. Päivä huipentui illalla Backaksen Puimalassa pidettyyn iltajuhlaan palkintojen jakoineen ja kiitospuheineen. Vantaan kaupungin terveiset iltajuhlassa lausui Vantaan kulttuuritoimen johtaja Annukka Larkio. Hyvästä ruuasta ja seurasta nautti ilahduttavan moni ajojen osallistujista.
Tässä yhteydessä haluan kiittää tapahtuman merkittävimpiä tukijoita eli Vantaan kaupungin Kulttuuripalveluita, Vantaan Energiaa sekä Presco Oy:tä. Ilman heidän merkittävää tukeaan tapahtumaa ei olisi voitu järjestää tässä muodossa. Erityisesti Vantaan kaupungin Kulttuuritoimen tuki on ollut ratkaiseva tapahtuman kannalta.
Tapani Lahtivirta
HAK ry:n puheenjohtaja
Tulostiedot aukeavat pdf-tiedostona uudessa ikkunassa
Luokat ABC - Ennen vuotta 1940 valmistetut henkilöautot
Luokat DE - 1940–1959 valmistetut henkilöautot
Luokka F - 1960–1969 valmistetut henkilöautot
Luokka G - 1970–1979 valmistetut henkilöautot
Luokka H - 1980–1988 valmistetut henkilöautot
Luokka N - Naiskuljettajat (ajoneuvossa vain naisia ja alle 13-vuotiaita lapsia)
Luokka U - Erikois- ja hyötyajoneuvot
Lisäksi jaettiin:
Tapahtumasta julkaistaan DVD-video myöhemmin heinäkuussa. Tarkemmat hinta- ja toimitustiedot DVD:n julkaisun jälkeen HAK:n nettisivuilla.
Helsingin automobiiliklubin Kulttuuriajo 2019 on tänä vuonna SAHK ry:n 60. valtakunnallinen Retkeilyajo. Tapahtuma ajetaan Vantaalla 14.-15. kesäkuuta 2019.
Entisöinnin laatukilpailu.Laatukilpailun arviointipaikkana on A-Katsastus, Kehä III, Tuupakan teollisuusalue, Juhanilantie 2, Vantaa.Tuomaristo sopii arviointiajan osanottajien kanssa. Kil-pailu on tarkoitettu vain Suomessa rekisteröidyille ajo-neuvoille, joilla ei ole aikaisempaa I-palkintoa SAHK:nentisöinnin laatukilpailuissa. Ilmoittautuminen laatu-kilpailuun päättyy 31.5.2019.
Ajotapahtuma alkaa kello 9.00 Backaksen Kartanon alueelta, Ylästöntie 24, Vantaa. Ajoreitin pituus on noin 100 kilometriä, ennen 1940 valmistetuille ajoneuvoille on mahdollisuus valita lyhyempi, noin 70 km reitti. Maaliin palataan aina lähtöpaikalle.
Iltajuhla pidetään Backaksen Kartanon Puimalassa. Paikkavaraus tulee tehdä ennakkoilmoittautumisen yhteydessä, samalla voi varata pöytäpaikan oman yhdistyksen tai merkkikerhon pöydästä. Samoin voi ravintoloitsijalle antaa mahdollisen viinitilauksen etukäteen (ohjeet vahvistuksessa). Iltajuhlaan voi osallistua myös ruokailematta, mutta tämä tulee myös mainita ilmoittautumislomakkeessa. Järjestämme ilmaisen bussikuljetuksen iltajuhlapaikan ja lähihotellien välille.
Ajoon voivat osallistua 1988 ja sitä ennen valmistetut ajoneuvot, joiden tulee olla mahdollisimman alkuperäiskuntoisia tai entistettyjä ja tieliikenteeseen hyväksyttyjä. Tapahtuma on avoin kaikille kilpailun sääntöjen mukaisille ajoneuvoille. Jokaisella ajoneuvolla on oltava voimassa oleva liikennevakuutus ja kaikki osallistuvat tapahtumaan omalla vastuullaan. Ajoneuvoissa saa olla vain järjestäjän sallimia mainoksia. Järjestäjä varaa itselleen oikeuden poistaa sääntöjenvastainen ajoneuvo kilpailusta.
ABC | Ennen vuotta 1940 valmistetut henkilöautot |
DE | 1940–1959 valmistetut henkilöautot |
F | 1960–1969 valmistetut henkilöautot |
G | 1970–1979 valmistetut henkilöautot |
H | 1980–1988 valmistetut henkilöautot |
M | Moottoripyörät, moottoripyöriksi rekisteröidyt, kääpiöautot ja mopot |
N | Naiskuljettajat (ajoneuvossa vain naisia ja alle 13-vuotiaita lapsia) |
U | Erikois- ja hyötyajoneuvot |
Ilmoittautumisen voi tehdä alla listatuilla tavoilla ja sen tulee tapahtua 7.5.2019 mennessä. Jälki-ilmoittautuneen osallistumismaksuun lisätään 20 euroa. Huom! Ilmoittautumisia EI oteta vastaan 21.5.2019 jälkeen. Ajoneuvon digikuva lähetetään ilmoittautumisen yhteydessä osoitteeseen: This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. . Paperivalokuva lähetetään ilmoittautumislomakkeen liitteenä. Palautamme paperikuvat ajomateriaalin mukana. Molemmissa lähetystavoissa kuvan saatteeksi tulee liittää seuraavat tiedot: ajoneuvon merkki ja malli, valmistusvuosi, valmistusmaa, rekisterinumero, omistajan nimi ja osoite. Ilmoittautuneille lähetämme toukokuun aikana vahvistuksen ilmoittautumisesta, osallistujaluettelon ja tarvittavat ohjeet.
Sähköisellä lomakkeella: | Linkki lomakkeeseen |
Paperilomakkeella: |
Lähetetään osoitteeseen: Helsingin Seudun Automobiiliklubi ry, PL 422, 00101 Helsinki (Linkki tulostettavaan pdf-tiedostoon) |
Sähköpostilla: |
Lähetetään osoitteeseen: This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. (lomakkeen tiedot sähköpostissa tai liitteenä täytetty pdf-lomake) |
Ohjelma ja ilmoittautumislomake pdf-tiedostona
Tapani Lahtivirta puh. 040 722 4754 tai This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
Pekka Äijö, puh. 050 557 3888 tai This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
Hannu Teivaala, puh. 0400 412 555 tai This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it..
Suosittua HAK:n t-paitaa on vielä saatavlla! Korkealaatuisen mustan t-paidan rintamukseen on painettu Janne Kutjan (www.jannekutja.com) suunnittelema ja piirtämä kuva kerhomme ikonista, Dallapé-Sisusta. Kuvan alla kerhon nimi suomeksi ja ruotsiksi. Paitaa on saatavilla heti miesten kokoluokissa XXL, XL, L ja M. Paidan hinta on 20€/kpl. Paitaa myydään useimmissa kuukausikokouksissa sekä postimyyntinä (pakkaus- ja postituskulut lisätään hintaan). Postitilaukset osoitteesta This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. tai puhelimitse 040 722 4754.